Tee-se-itse markkinoinnin perustat

Tee-se-itse markkinoinnin perustat

Säästä tuhansia euroja omalla työlläsi ja ennen kaikkea kasvata henkistä pääomaasi

Mistä kyse? Velhovisio on siis kokenut ja helposti lähestyttävä mainostoimisto ja tunnemme kutsumusta muiden yrittäjien auttamiseen ja tukemiseen. Meitä myös kiehtoo digimainonnan tekeminen ja opiskelu, koska toimintaamme on jo vuosikymmenen ajan ohjannut se filosofia, että mitä paremmin pystyt auttamaan asiakkaitasi, sen tyytyväisempiä asiakkaita saat.

Sielumme ja sydämemme sykkii kuitenkin pääasiassa yritysten perustan kuntoon laitossa, mitä tietysti ovat ennen kaikkea kotisivut. Vaikka kuinka kovasti haluaisimme tehdä tehokasta mainontaa asiakkaillemme, aikamme on rajallinen ja monesti yritykset ovat siinä tilanteessa, kuten nyt Korona-kriisin aikana, että taloudelliset resurssit eivät riitä.

Verkkokurssien laatimisen idea lähti liikkeelle paljon ennen maailmantilanteen mullistumista. Halumme koota ohjeisto selkeästi hahmotettaviksi kokonaisuuksiksi kumpusi ennenkaikkea siitä, että haluamme tarjota vaihtoehdon rehellisesti sanottuna aika hankalan digimainosalan hallintaan.

Säästä tuhansia euroja omalla työlläsi ja ennen kaikkea kasvata henkistä pääomaasi

Mistä kyse? Velhovisio on siis kokenut ja helposti lähestyttävä mainostoimisto ja tunnemme kutsumusta muiden yrittäjien auttamiseen ja tukemiseen. Meitä myös kiehtoo digimainonnan tekeminen ja opiskelu, koska toimintaamme on jo vuosikymmenen ajan ohjannut se filosofia, että mitä paremmin pystyt auttamaan asiakkaitasi, sen tyytyväisempiä asiakkaita saat.

Sielumme ja sydämemme sykkii kuitenkin pääasiassa yritysten perustan kuntoon laitossa, mitä tietysti ovat ennen kaikkea kotisivut. Vaikka kuinka kovasti haluaisimme tehdä tehokasta mainontaa asiakkaillemme, aikamme on rajallinen ja monesti yritykset ovat siinä tilanteessa, kuten nyt Korona-kriisin aikana, että taloudelliset resurssit eivät riitä.

Verkkokurssien laatimisen idea lähti liikkeelle paljon ennen maailmantilanteen mullistumista. Halumme koota ohjeisto selkeästi hahmotettaviksi kokonaisuuksiksi kumpusi ennenkaikkea siitä, että haluamme tarjota vaihtoehdon rehellisesti sanottuna aika hankalan digimainosalan hallintaan.

Maaret Borg

Mainostoimistoyrittäjä ja lukemattomien narujen kiinnipitelijä vuodesta 2008

Oma taustani

Tiesitkö, että tälle alalle ei oikeastaan ole muuta koulutusta kuin itse kouluttautuminen? Toki graafikoksi tai viestinnän ammattilaiseksi voit kouluttautua, mutta entäpä missä opettelet konversioseurantaa tai Google-mainonnan tekoa kuin lukemattomin tunnein YouTubea katsellen?

Olen kehittänyt oman ammattitaitoni aika kirjavista lähteistä. Olen ostanut verkkokursseja, webinaareja sekä lähikoulutuksia sekä tietysti uurastanut koneella lukemattomin työtunnein.

Olen viime aikoina alkanut miettimään, miten siirtäisin vinkit nettiin ja näin yhä useammalla yrittäjällä olisi mahdollisuus tehdä tehokasta perusmainontaa itse.

Oletko saanut puhelun missä halutaan laittaa yrityksesi näkyvyys kuntoon?

Monet yrittäjät eivät tiedä muista vaihtoehdoista kuin ostaa ulkoistettua mainontaa isoilta digitoimistoilta. Miksi? Alalle tullaan yleensä isoin markkinointipanostuksin. Sinäkin varmasti olet saanut puhelun, missä halutaan laittaa yrityksesi näkyvyys kuntoon.

Moni pienempikin mainostoimistokin tarjoaa hyvää digimainospalvelua, mutta koska emme välttämättä koe digimainonnan tekoa ydintyöksemme, emme mainosta tätä palvelua isoin panoksin.

Digimainonnan idea pähkinän kuoressa

En kyllästytä sinua eri mainoskanavien historialla tai tilastotieteellä. Lyhyestä virsi kaunis – Googlen avulla tavoitat ne, jotka hakevat yrityksesi tuotteita tai palveluita netistä. Facebook-mainonnalla tavoitat ne, jotka eivät vielä tiedä yrityksestäsi. Molempia tarvitaan. Lisäksi tarvitset kaikista tärkeimmän, eli kotisivut, pelaamaan yhteen näiden kahden kanavan kanssa.

Kyseessä ON monimutkainen kokonaisuus, mutta jos tähän uhraat aikaa, niin tee huikeita palveluksia yritystoimintasi eteen. Mitään takuuvarmaa tuloksen tuplaamista en sinulle lupaa, sillä kysynnän päättävät potentiaaliset asiakkaasi. Mutta kurssiemme avulla pystyt kyllä kertomaan tuotteistasi ja palveluistasi valitsemallesi yleisölle.

Jos osaat itse perusteet, ei tämä missään nimessä sulje pois ulkopuolisen avun hankkimista. Kun hahmotat, mistä kyse, osaat tulkita kampanjoidesi tunnuslukuja, osaat vaatia tekijältäsi enemmän ja pystyt tarkistamaan mainostileiltäsi, mitä on tehty.

Ennakkomarkkinoinnissa seuraavat kurssit

(valmistuvat huhti-toukokuussa)

Somemainonta

Somemainonnalla voit mainostaa niille, jotka eivät vielä tiedä yrityksestä. Kurssilla otetaan haltuun Facebook Business Manager, jolla voit tehdä Facebook- sekä Instagram-mainontaa ammattimaisesti. Käydään läpi, kuinka Facebook-algoritmejä voi hyödyntää uusasiakashankinnassa ja kuinka luodaan kampanjarakenne, mikä ottaa huomioon myyntitunnelin eri vaiheet.

Hinta 250 €
  • Mistä kyse? Kenelle sopii? Facebook-julkaisujen ja Facebook-mainosten ero
  • Aloitustyöt – Facebook Business Manager kuntoon
  • Facebook-pikselin nouto ja asennus
  • Kotisivuilla kävijät ja look-a-like yleisöt
  • Mainonta olemassa oleville asiakkaille
  • Käsitteet haltuun – kampanjan, mainosryhmien ja mainosten ero
  • Mainosaineistojen suunnittelu (kuvat, sisältö, tavoitteet)
  • Kampanjan ja kohderyhmien luonti
  • Mainosten esitys – mitä tapahtuu seuraavaksi
  • Mitä tunnuslukuja kannattaa seurata ja miten niitä optimoida
  • Tilin huolto ja säännölliset toimenpiteet
  • Instagram-mainontaan liittyvät huomiot
Tulossa

Kotisivujen uudistus

Rakennetaan yhdessä yhden sivun laajuiset, ns. one-page-kotisivut. Sivut sisältävät myös blogitoiminnon, minkä avulla pystyt luomaan esimerkiksi rajattomat määrät ns. laskeutumissivuja muuta mainontaa tukemaan. Saat meiltä kotisivurungon, joka neuvoo sinua yrityksen sisällön kirjoittamisessa. Ohjeistuksemme mukaan pystyt itse muokkaamaan sivut juuri sinun yrityksesi näköiseksi ja edustavaksi kokonaisuudeksi.

Hinta 350 €
  • Miksi juuri WordPress?
  • WordPressin asennus
  • Teeman asennus
  • Onneksi olkoon – nyt alkaa hauskanpito eli voit lisätä tietosi paikalleen
  • Kuvankäsittelyä Powerpointin avulla
  • Sivupohjan ja artikkelin ero
  • Hakukone-optimoinnin perusteet
  • Templatet ja uuden sisällön luonti
  • Testaaminen ja viimeistely
  • Julkaisu
  • Google Analytics asennus ja seuranta
Tulossa

Googlemainonta

Google mainonta (Google Ads) on oiva tapa ohjata palveluitasi/tuotteitasi googlannut yrityksesi kotisivuille. Kurssilla käydään läpi, kuinka teet mainoskampanjan, joka kerää mahdollisimman tehokkaasti haaviin kysynnän ja ohjaa yrityksesi myyntisivulle.

Kurssin hinta 250 €
  • Mistä kyse? Kenelle sopii? Maksullinen vs. orgaaninen näkyvyys
  • Aloitustyöt – gmail-tunnus ja tilin avaaminen
  • Käsitteet haltuun – kampanjan, mainosryhmien ja mainosten ero
  • Kampanjan ja kohderyhmän luonti
  • Mainosryhmien ja avainsanojen ryhmittely
  • Avainsanat ja niiden versiot
  • Mainosten kirjoittaminen
  • Laskeutumissivu
  • Tehoa toimintaan – mainosryhmien kopiointi
  • Mainoslaajennukset
  • Mainosten esitys – mitä tapahtuu seuraavaksi
  • Mitä tunnuslukuja kannattaa seurata ja miten niitä optimoida
  • Tilin huolto ja säännölliset toimenpiteet
Tulossa

Kurssimme EI sovellu sinulle, mikäli

  • Katsot referenssejämme ja haluat tasoltasi samaa. Meidän työnäytteisiimme on upotettu kymmeniä ammattilaistyötunteja ja niihin on käytetty myös graafisen alan ohjelmia. Jos haluat samaa, tule suoraan asiakkaaksemme.

  • Et ole sinut tietokoneiden kanssa eikä opiskelu tietokoneelta kuulosta kivalta. Kurssimme kyllä vaatii syventymistä ja perus atk-osaamista. On ihan ok, että tietokoneet tai digiopiskelu eivät motivoi – sinua varten on helpompi tie! Nauti siis palvelusta, kerro meille tavoitteesi ja me hoidamme loput.

  • Sinulla on niin paljon töitä, ettet ehdi syventyä. Tällöin jatka ihmeessä samaan tahtiin! Sinun ajallasi kannattaa keskittyä olennaiseen eli ydintyön tekemiseen. Ammattitaitomme on käytettävissäsi saadaksesi paremman hyödyn tehdyistä työtunneistasi.

Kurssimme on laadittu henkilöille, jotka

  • Olet kenties alkava yrittäjä eli tällöin sinulla on myös aikaa. Erityisen hyödyllistä kurssin käyminen on nimenomaan yrittäjyyden alkuvaiheessa, kun yrityksen uskottavuus on muodostumassa ja tuloksia halutaan mahdollisimman pian.

  • Ymmärrät, että markkinointi käsittää valtavasti erilaisia osasia, emmekä millään saa mahdutettua kursseihin kuin perusasiat. Olemme kuitenkin pyrkineet kiteyttämään runsaasti vaikeaakin asiaa mahdollisimman yksinkertaiseen muotoon.

  • Olet motivoitunut ja kiinnostunut yritystoimintasi kehittämisestä.

  • Hallitset perus atk-taidot ja sinulla on käytettävissä Powerpoint (visuaaliset työt on suunniteltu tälle ohjelmalle).

Riskitön 30 päivän tyytyväisyystakuu

Kurssien tilaaminen on riskitöntä. Saat tutustua moduuleihin 30 päivää. Kurssit on suunniteltu niin, että osiot avautuvat viikon välein 8 viikon ajalla, joten pääset puoleen sisällöstä käsin takuun aikana ja varmasti tässä ajassa jo huomaat, pidätkö kurssien sisällöstä. Mikäli jostain syystä et ole tyytyväinen, ota yhteyttä, niin palautamme kurssimaksusi kehityspalautetta vastaan.

Hyvitämme kurssimaksun, mikäli tilaat palveluitamme

Jos jostain syystä et ehdi tai jaksa perehtyä itse tekemiseen, se on myös ihan ookoo. Itse opiskelu ja palveluidemme käyttö ei sulje toisiaan pois. Jos teet kurssin osioista edes jotain, se nopeuttaa yhteisen sävelen löytymistä. Jos siis haluat käyttää palveluitamme, hyvitämme kurssimaksun hinnan laskussamme.

Hae mukaan testiryhmään

Velhovisiossa huhkitaan parhaillaan mahdollisimman selkeän ja hyödyllisen kurssin parissa. Haluaisitko liittyä testiryhmään? Etsimme pientä joukkoa, jotka saavat testata kursseja puoleen hintaan.

Muokkaamme kurssia palautteesi perusteella eli käytännössä autamme sinua henkilökohtaisesti mainonnan teossa. Kuten kaikkia kurssin ostaneita, sinuakin koskee riskitön rahat takaisin -takuu.

Jos olet kiinnostunut, jätä tietosi. Lähetämme sinulle alennuskoodin verkkokurssiin, mikäli mahdut mukaan. Sähköpostiosoitteen jättäminen ei velvoita ostamiseen.

Hakulomake

Velhovisio mainostoimisto Ylöjärvi ja koko suomi – aina osaavaa ja henkilökohtaista palvelua!