Google Ads

Google Ads

Ohjataan asiakas yrityksenne myyntihyllylle

Jos uudistat kotisivusi meillä, niiden pariksi sopii oivallisesti huolella rakennettu Google Ads-kampanja. Tiesitkö, että netissä tehdään 38 000 Google-hakua sekunnissa? Osuvan mainoskampanjan avulla voidaan ohjata laadukasta, kysynnällä varustettua kävijäliikennettä yrityksesi kotisivulle. Parhaimmillaan laadukkaasti tehdystä hakusanakampanjasta tulee hyödyllinen myyntityökalu, jota voi käyttää tarpeen mukaan tai pitää käytössä jatkuvasti osana yrityksen perusmainontaa.

Oma taustamme

Velhovisio on läpikäynyt useita Google Ads’n järjestämiä Google Ads ja Google Remarketing -lähikoulutuksia. Osaamisemme on myös testattu Google Ads’n toimesta. Testien läpäisyn myötä Velhovisiolle on myönnetty sertifiointi ja olemme myös saaneet tekemiimme kampanjoihin laatutarkastuksia suoraan Google Ads-tuelta.

Mikä tekee meistä hyvän Google Ads -kampanjoiden tekijän?

Tekemiemme mainoskampanjoiden teho perustuu siihen, että jokaisesta avainsanasta tehdään lukuisia variaatioita. Miksi? Näin löydämme mahdollisimman suuren määrän edullisia avainsanoja, mikä tarkoittaa sitä, että tietyllä mainosrahalla saa enemmän kävijöitä. Enemmän on parempi, eikös niin?

Kampanjoissamme et maksa turhista klikeistä. Et varmaan esimerkiksi koiranruokakauppiaana halua näyttää mainostasi ihmiselle, joka on kirjoittanut Googleen ”kilteimmät koirarodut”, koska tässä ei juuri sillä hetkellä olla ostamassa koiranruokaa verkosta.

Aiemmin koimme itsekin asiakasraportoinnin haastavaksi. Tokihan tiedot on nähtävissä Ads -tilissä, mutta tällöin asiakkaan täytyy tietää mitä tunnuslukua tarkkailla.  Onneksi asiat ovat nyt toisin. Meillä tehdään asiakkaalle selkeälukuinen raportti, missä näytetään aidosti asiakkaalle oleelliset tiedot. Ja mikä parasta, raportti päivittyy reaaliaikaisesti netissä.

Hakusanamainontatarjous

Sisältää seuraavaa:

  • Tiliin liittyvät työt (perusasetukset, säde- tai muu kohdistus, budjetti)
  • Mainoslaajennukset (huomiotekstit, sivustolinkit, mahdollisesti myös Google My Business -karttalinkitys)

  • Hakusanaliikenteen ja kilpailutilanteen tutkiminen

  • Mainosryhmien suunnittelu (enintään 5 erilaista)

  • Avainsanalistojen kirjoittaminen (tarkka haku, ilmaushaku, laajan haun muokkaus = näillä merkitystä kustannustehokkuudelle)

  • Negatiivisten avainsanojen luettelon kirjoittaminen

  • Mainosten ja mainosversioiden kirjoittaminen (1-2 per mainosryhmä)

  • Mainosten kustannusoptimointi

  • Voidaan tehdä myös sovittaessa: tuotesivujen kuntoonlaitto tai remarketing -kampanjan teko (tarjotaan erikseen)

  • Seuranta, optimointi ja raportointi 30 pv

  • Kevyt jatkohuollon ohjeistus

400 – 550 € + alv. 24 %
Kysäise tarkempi tarjous!

Tarjouspyyntö

Yrityksesi markkinoinnista pitävät hyvää huolta:
Annika Salminen

Energiapakkaus Annika hoitaa asiakaspalvelua ja saa lämpöisellä olemuksella päivän paistamaan myös asiakkaan risukasaan.

Maaret Borg

Yrittäjä ja mainosalan kokenut monitoiminainen Maaret vastaa luovasta suunnittelusta.

Pirauta ihmeessä!
050 576 1688
Istutaanko alas?
Mikkolantie 9, Ylöjärvi
Laitathan viestiä?
Verkostoidutaan?

Velhovisio mainostoimisto Ylöjärvi ja koko suomi – aina osaavaa ja henkilökohtaista palvelua!